Voit katsella uutiskirjeemme myös selaimessasi

Petra Olli paini EM-kultaa

 

Neljäs perättäinen EM-kulta junioreista. Kukaan ei ole vastaavaan aiemmin pystynyt juniorien EM-kisoissa.

 

 

 

 Suomen Petra Olli teki Puolan Katowicessa suomalaista ja eurooppalaista painihistoriaa. Olli selvitti tiensä juniorien (alle 20 v.) EM-finaaliin 59 kilon sarjassa ja otti uransa neljännen perättäisen alle 20-vuotiaiden Euroopan mestaruuden. Kukaan painija ei ole vastaavaan aiemmin pystynyt juniorien EM-kisoissa. Ensimmäisen juniorien EM-tittelin Olli paini vasta 17-vuotiaana vuonna 2011 Serbiassa, jolloin sarja oli 51 kiloa.

-Ei tässä nyt olo kovin historialliseselta tunnu. Totta kai oli tärkeää voittaa EM-kulta vielä viimeisenäkin vuonna, kun niitä oli jo kolme aiemmin tullut. Yhden Euroopan mestaruuden voi voittaa helposti, mutta tason pitäminen neljänä perättäisenä vuotena on jo vaikeampaa, nelinkertainen Euroopan mestari Petra Olli kommentoi.

Illan finaalissa Lappajärven Veikkojen painija kohtaa Ukrainan Oksana Herhelin. Ottelu oli äärimmäisen tiukka. Ukrainalainen puolusti tarkasti Ollin yhteen jalkaan syöksyt ja kahteen otteeseen onnistui nappaamaan kyseisistä tilanteista kaksi pistettä.

-Toisessa tilanteessa tuomari otti vastustajalle ne kaksi pinnaa, kun repi minun käden kaverin jalasta irti. Pidin siinä tossusta kiinni ja kaipa se oli sitten kiellettyä, Olli tuumasi vastustajan pisteistä.

 Avausjakson jälkeen Herhel johti pistein 3-2 ja pahimmillaan ukrainalainen johti toisen jakson alussa 5-2. Sinnikäs suomalainen tasoitti tilanteen taaksemenolla 1,5 minuuttia ennen loppua. Valmentaja Ahto Raska oli hyvin tilanteen tasalla, eikä turhia riskejä enää lopussa otettu. Molemmilla painijoilla oli saman arvoiset suorituspisteet, joten viimeinen pistesuoritus takasi voiton suomalaiselle. Ottelu päättyi lopulta 5-5.

 -Luulin jo vajaa minuutti jäljellä, että olenko häviöllä, kun kaveri ei yrittänyt mitään ja itsekin olin vain seisoskellut. Ahto ja kulmalla kaverina ollut Härkäsen Ari kuitenkin huusivat, että voitan tasapisteillä, enkä ottanut mitään riskejä lopussa. Jo etukäteen oli tiedossa, että tämä ukrainalainen on sarjan kovimpia vastustajia, Olli kommentoi kisapaikalta.

 Painijan kesä jatkuu tiukan treeenin merkeissä. Syksyyn mennessä edessä ovat vielä juniorien ja aikuisten MM-kisat. Kolmas kova kisa on Grand Prix finaali Bakussa, jossa paikalla ovat vain sarjan maailman valiot.

-EM-kisat ovat nyt takana tältä vuodelta, mutta kova kesä on edessä. Ei tässä paljon lomailee ehdi, totesi suomalaisen painin tulevaisuuden toivo.

 Suomen toinen naispainija EM-molskilla, 51 kilon Janika Vakkila, voitti avausottelunsa selätyksellä, mutta 4-2 tappio seuraavassa ottelussa katkaisi tien mitaliotteluihin.

 Suomalaisten ottelut 19.6.

 59 kg:

 Petra Olli – Lisa Holgersson, SWE  pv 7-0

 Olli -   Carola Rainero, ITA pv. 6-2

 Olli - Ramona Galambos, HUN pv. 6-0

 Finaali: Olli - Oksana Herhel, UKR pv 5-5

 51 kg:

 Janika Vakkila - Patrizia Pizzo, ITA sv. 2:48 (4-0)

 Vakkila - Almaz Ismayilova, AZE pv. 2-4

 Janika Vakkila sarjan 7.

 

Lisätietoja suoraan kilpailupaikalta

valmentaja Ahto Raska 045 230 3797